Miten meistä tuli Meijerin omistajia?

Ilmajoen Osuusmeijerin ilmakuva

Huhtikuu 2018. Jyrki oli ollut olkapääongelmien vuoksi päivätyöstään sairaslomalla jo muutamia kuukausia, ja aikahan siinä kävi pitkäksi. Bisneshenkisellä miehellä ajatukset laukkasivat, kaikkea uutta piti miettiä ja kehitellä. Olimme pyörittäneet sivutoimista yritystämme kolme vuotta ilman toimitiloja, ja varsinkin Jyrki oli sitä mieltä, että jonkinlaisia varastotiloja pitäisi äkillisiä tarpeita varten olla. Niitä hän etsiskelikin koko ajan enemmän ja enemmän tosissaan.

Aurinkoisena huhtikuun aamuna, kun minä olin lähtenyt töihin ja lapsi kouluun, päätti Jyrki lähteä ajelemaan Ilmajoelle. Minä olin vuosien saatossa jaksanut joka kerta ohi ajaessamme ihastella Koskenkorvan kaunista vaaleanpunaista meijeriä, joka oli nyt Jyrkin ajatuksissa. Paikan päällä hän joutui kuitenkin toteamaan, että rakennus oli päässyt niin huonoon kuntoon, etteivät minkäänlaiset jatkoselvittelyt tulisi kyseeseen. Tässä vaiheessa hänen päähänsä pälkähti, että onhan Ilmajoella toinenkin meijeri, jonka ohi oli tullut myös usein ajettua.

Jyrki ajoi Osuusmeijerin pihaan, astui autosta ulos, ja kuin sattuman kaupalla kiinteistössä vuokralla oleva henkilö tuli juuri pihalle. Näin alkoi keskustelu meijerin nykytilasta, joka päätyi siihen että Jyrki sai puhelimen päähän osuuskunnan hallituksen puheenjohtajan, joka hyppäsi saman tien autoonsa ja tuli esittelemään paikkoja.

Illalla kotona hän otti varovasti puheeksi sen, että seuraavana päivänä pitäisi lähteä käymään vähän ajelulla. En ottanut puheita tosissaan, enkä oikein edes tiennyt, mistä hän puhui. Olin uhkaillut miestäni jo aiemmin lukuisten Tori.fi- ja muiden kauppojen vuoksi ostokiellolla, enkä uskonut että nytkään mistään kummemmasta olisi kyse.

Konttori kuvattuna huhtikuussa 2018, kun vielä pohdiskelimme ostoa.

Seuraavana päivänä ajelimme siis yhdessä meijerin pihaan, ja olin aika epäuskoinen edes ajatuksesta, että voisimme tutkia mahdollisuutta ostaa kokonainen kiinteistökompleksi itsellemme. Kiersin hämmentyneenä miesten perässä halleja, joita tuntui jatkuvan loputtomiin. Aina löytyi uusi ovi tai uudet portaat, joista kurkistaa. Outoa oli myös päästä käymään vanhan meijerin yläkerrassa, jossa aika tuntui pysähtyneen paikoilleen lähdön hetkelle. Suurimman säväyksen minuun tietenkin teki vanhan keltaisen rakennuksen puolipyöreä eteinen ja paksut kiviseinät ikkunalautoineen ja historiaa huokuvine tauluineen. Joku hassu pieni yksityiskohta, jolla ei suuressa kuvassa ollut mitään merkitystä, kiinnitti huomioni, ja aivoni alkoivat raksuttamaan järkevää ajattelua vastaan. Muistan myös kuinka hallituksen puheenjohtaja lämmitti mieltäni vertaamalla minua seinällä olevan Ilon (Ilmajoen Osuusmeijerin lyhenne markkinoinnissa) mainoscanvastaulun naiseen, joka seisoo keskellä kaunista keltaista rypsipeltoa – siinä kuulemma oli kohtaloa, kun niin samannäköinen nainen oli nyt ostamassa meijeriä!

Tämä mainostaulu on edelleen samalla paikalla Konttorin “toimistohuoneen” seinällä.

Kierroksen päätyttyä kerroimme tuumailevamme asioita, mutta kun auton ovet saatiin kiinni, korotin ääntäni ja kerroin erittäin selväsanaisesti mielipiteeni. Se oli todellakin jyrkkä ei – ei, me emme voisi moiseen hullutukseen lähteä. Tiesin kuitenkin hävinneeni pelin, kun Jyrki ruuvasi vielä auton ikkunan auki, huitoi Ahdille ja huusi autosta päin tarjouksensa. Noin vain, ottamatta “mutinaani” kuuleviin korviinsa.

Meijerin uutta puolta huhtikuussa 2018. Kuvassa vielä Ilmajoen Musiikkijuhlien Mannerheim-oopperan junanvaunu, joka on sittemmin päätynyt huutokaupassa Koskenkorvan Trahteerin pihaan. Yritinpä minäkin sitä huutaa Meijerille, mutta luovutin sitten suosiolla parempaan käyttöön.

Myöhemmin kuulimme, että tarjous hyväksyttäisiin. Tästä alkoi vasta toden teolla “työt”, muun muassa pankkiasiat vaativat useiden viikkojen selvittelyn ja lisäksi kauppakirjaa tietenkin väännettiin molempien osapuolten hyväksymään muotoonsa. Lopulta tuosta huhtikuisesta päivästä ehti kulua melkein kaksi kuukautta, ennen kuin ostoprosessi tuli päätökseensä. Koko tämän ajan olimme pitäneet asian salassa oikestaan kaikilta, sillä emme halunneet paljastaa näin suurta tapahtumaa ennen kuin kaikki olisi selvää.

Vanha Meijeri huhtikuussa 2018.
Vanhan Meijerin kylkeen on joskus rakennettu tarpeellinen, mutta valitettavasti kauniin julkisivun pilaava pesuhalli. Maitosäiliöt on irrotettu ja ne ovat lähteneet maailmalle.
Meijerin kompleksiin kuuluu myös oma voimalaitos, joka ei enää toki ole alkuperäisessä käytössään.

Kesäkuu 2018. Kesäkuun kuudes päivä oli harmaa ja kylmä, muistan kuinka tuuli ikävästi kun astelimme pankkiin allekirjoittamaan kauppakirjaa. Nyt meistä kuitenkin tuli Ilmajoen Osuusmeijerin kiinteistön yli satavuotisen historian toiset omistajat. Olo oli epätodellinen. Asiaa oli vatvottu, pyöritelty ja kannattavuutta laskeskeltu monta viikkoa, eikä ajatuksia oikein muuhun ollut jäänyt. Kotona avattiin shampanjapullo, ja pujotin omat meijerin avaimeni hankkimaani yksisarvisavaimenperään, jonka uskon edelleen tuottavan meijeritaipaleellemme onnea. Kilistelyn jälkeen napattiin muistoksi kuva kuohuvasta, avaimista, kauppakirjasta ja koko kiinteistön ilmakuvasta ja oltiin yhtä aikaa huojentuneita, innoissaan ja ainakin minä vähän kauhuissaankin. Tästä lähtien Meijeri ja Konttori kirjoitetaan meillä isoilla kirjaimilla, koska ne ovat meille nyt erisnimiä.

Kauppakirja allekirjoitettu vihdoin!

Hassuna yksityiskohtana kerron vielä sen, että parikymmentä vuotta aiemmin asuin hetken aikaa Ilmajoen keskustassa Palon kortteerissa ja pyöräilin meijerin ohi (tai Liinaniemen sillan kautta) Etelä-Pohjanmaan Opistolle. Muistan tuolloin monesti ajatelleeni, että miten ihmeessä meijeri voi olla periatteessa keskellä kylää. Nyt yhtäkkiä omistan tuon “keskellä kylää” olevan historiallisen rakennuksen. Enpä olisi kaksikymppisenä uskonut!

– Anu